Kaikki tiedotteet

05.06.2020 | Uutinen

Palkitsevaa kumppanuutta Itämeren hyväksi – John Nurmisen Säätiö voi vähentää 1,7 miljoonaa kiloa sinilevää Itämerestä Kotimaan Energian Vihreä valinta -asiakkaiden avulla.

Kotimaan Energia tukee John Nurmisen Säätiötä yhteensä 356 000 eurolla Vihreä valinta -asiakkaidemme ansiosta.Yhä useampi sähköyhtiön asiakas valitsee uusiutuvan energianlähteen omaan sähkösopimukseensa.

Kotimaan Energia tukee John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeita 5 eurolla vuodessa jokaisen aktiivisen Vihreä valinta -palvelun osalta. Vihreä valinta saa voimansa vedestä, tuulesta ja auringosta. Palvelun valitsemalla ostamme asiakkaan sähkön kulutusta vastaavan määrän alkuperävarmennettua uusiutuvaa energiaa.

– Yhteistyön myötä asiakkaamme voivat tehdä arkisella sähkösopimusvalinnallaan myös konkreettisen ympäristöteon. Vihreä valinta -lisäpalvelun avulla on helppoa tukea Itämeren puolesta tehtävää työtä ja samalla saa itselleen myös hyvän mielen, kertoo Kotimaan Energian Brändi- ja viestintäpäällikkö Nina Kareinen-Kippo.

Kareinen-Kipon mukaan kuluttajien kysyntä ympäristöystävällisille palveluille on kasvussa. Kotimaan Energian Vihreä valinta -lisäpalvelun asiakkaiden määrä on kasvanut vuoden aikana yli 40 prosenttia. Saadun asiakaspalautteen perusteella Kotimaan Energian asiakkaat arvostavat eteenkin sitä, että uusiutuvan energian lisäksi voi tehdä konkreettista hyvää myös Itämerelle.

– Jokainen voi vaikuttaa Itämeren tilaan omalla toiminnallaan, ja olemme valtavan iloisia siitä, että Kotimaan Energian Vihreä Valinta -asiakkaat ovat valinneet Itämeren. Itämeren ravinnekuormitusta on onnistuttu vähentämään. Pitkäjänteinen työ yhteistyökumppaneidemme kanssa kohentaa meren tilaa merkittävästi, sanoo John Nurmisen Säätiön asiamies Annamari Arrakoski-Engardt.


Kotimaan Energian ja John Nurmisen Säätiön yhteistyö alkoi vuonna 2017. Tänä vuonna tuen määrä on ennätyssuuri, 365 000 euroa. Summalla voidaan vähentää jopa 1,7 miljoonaa kiloa sinilevää Itämerestä.

Tuen lisäksi yhteistyö lisää kuluttajien tietoisuutta Itämerestä. Tänä vuonna tietoisuutta lisätään myös Itämeri-treffeillä. Kotimaan Energian Itämeri-aiheisella kampanjasivulla voi tutustua yhteistyöhön John Nurmisen Säätiön kanssa ja voittaa unelmiensa treffit Itämerellä.

Lisätietoja: Kotimaan Energian Itämeri-sivusto

Yhteystiedot:

Nina Kareinen-Kippo, Brändi- ja viestintäpäällikkö, Kotimaan Energia

nina.kareinen-kippo@kotimaanenergia.fi

+358 40 743 6511

Kotimaan Energialta saa palkitsevan sähködiilin kaikkialle Suomeen. Tuotevalikoimamme kattaa myös uusiutuvat, alkuperävarmennetut vaihtoehdot joihin kuuluu vesi-, tuuli ja aurinkoenergia. Ympäristöystävällisen sähkösopimuksen valitsemalla asiakkaamme tekevät samalla ekoteon, sillä Vihreä valinta -palveluun sisältyy Kotimaan Energian vuotuinen 5 euron tuki John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeille.

Palkitsemme kumppanuudesta rahanarvoisilla eduilla. Meidän asiakkaana voit tienata tunnin ilmaista sähköenergiaa – joka päivä. Asiakkaitamme palvelee sähköasioissa yli 50 ystävällistä ja asiantuntevaa Kotimaan Energialaista. Tutustu Kotimaan Energian asiakasetuihin ja asiakkaidemme kokemuksiin täällä: https://www.kotimaanenergia.fi/kokemuksia

Tietosuoja ja evästeet