Kaikki tiedotteet

12.07.2019 | Uutinen

Uusiutuva sähkö entistäkin suositumpaa – ydinvoiman suosio kasvanut edellisvuodesta

Uusiutuva sähkö entistäkin suositumpaa – ydinvoiman suosio kasvanut edellisvuodesta

Suomalaisten asenteet uusiutuvaa energiantuotantoa kohtaan ovat muuttunut koko ajan myönteisemmiksi. Jo lähes kolmasosa kotitalouksista käyttää uusiutuvaa sähköä, kertoo tuore tutkimus.

Asenteet uusiutuvia energia-muotoja kohtaan ovat muuttuneet koko ajan myönteisemmiksi. Tiedot käyvät ilmi Kantar TNS:n uudesta Energia-alan kuluttajatutkimuksesta, johon haastateltiin 942 henkilöä huhtikuussa 2019. Trendi ei näy pelkästään asenteissa, vaan myös kuluttajien ostokäyttäytymisessä. Esimerkiksi Kotimaan Energiassa ympäristöystävällisen sähkön suosio on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Ekologisesti tuotetusta sähköstä ollaan valmiita maksamaan myös hiukan tavallista sekasähköä enemmän, kertoo Kotimaan Energian Business Manager Antti Niemelä.

Uusiutuvaa energiaa puhtaamman Itämeren puolesta

– Kuluttajien kiinnostus vastuullisia valintoja ja ympäristöarvoja kohtaan lisääntyy koko ajan. Kotimaan Energian ekologisesti tuotettuun Vihreä valinta -lisäpalveluun sisältyy 5 €:n vuosilahjoitus John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeisiin.

Tänä vuonna Kotimaan Energia lahjoitti asiakkaidensa puolesta yli 200 000 euroa John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeille. Kyseisellä summalla John Nurmisen Säätiö voi poistaa yli 1 000 000 kg sinilevää Itämerestä.

Vihreä Valinta -sähkössä käytetään energianlähteenä Guarantee of Origin -alkuperäsertifioitua vesi-, tuuli- ja aurinkovoimaa.

Aurinko-, vesi- ja tuulivoima suosituimmat energiamuodot

Kantar TNS:n energia-alan tutkimuksen mukaan aurinkoenergialla on energiamuodoista paras maine. 64 prosenttia suomalaisista pitää sitä erittäin hyvänä energiamuotona. Kasvua viime vuodesta on yksi prosenttiyksikkö. Toiseksi parhaana uusiutuvana energiamuotona pidetään vesivoimaa, jota 52 prosenttia pitää erittäin hyvänä. Vesivoiman suosio on pysynyt ennallaan edelliseen vuoteen verrattuna. Tuulivoimaa pitää erinomaisena tuotantomuotona puolet suomalaisista. Myös tuulivoiman suosio on kasvanut kolme prosenttiyksikköä edellisvuodesta.

Kuluttajien arkiset ilmastoteot kasvussa

Kuluttajat näkevät entistä selvemmin oman vastuunsa osana ilmastonmuutoksen torjuntaa. Viimeisen vuoden aikana 25 prosenttia suomalaisista oli tehnyt omia ilmastotekoja aiempia vuosia enemmän. Uusiutuva sähkö oli käytössä 35 prosentissa vastaajien kotitalouksista. Suomalaisten suosimia arkisia ekotekoja ovat kiertotalouden lisääminen, ruokahävikin vähentäminen sekä ympäristöystävällisen energian valitseminen.


Lisätietoja:

Antti Niemelä

Business manager

+358505066009

antti.niemela@kotimaanenergia.fi

Vihreä valinta: https://www.kotimaanenergia.fi/kampanjat/vihrea-va...